• Etusivu
  • Mikä tämä on?
  • Pelisäännöt
  •  

    Pysy kärryillä laskuistasi

    toukokuu 27, 2010

    Kauppalehden sivuilla kerrotaan nolosta mokasta joka sattui kreikkalaiselle OTE -puhelinyhtiölle. Nettisivujen mukaan yhtiö mykisti vahingossa Kreikan pääministeri George Papandreoun (kuvassa) puhelinlinjan, vaikka tarkoitus oli laittaa loppu velkaisen asiakkaan soitteluille maksamatta jääneiden laskujen takia. Nolo moka johtui numeroiden identtisyydestä ja lipsahdus on jo korjattu.

    Herra Papandreoun rahatilanteesta en tiedä, mutta tämä velkainen asiakas ei ole ainut kreikkalainen jolla on vaikeuksia selvitä laskuistaan. Kreikan pahin taloudellinen kriisi vuosikausiin on tyhjentänyt ihmisten lompakot melko perusteellisesti.

    Oli raha tiukilla tai ei, on puhelin väline jota ilman on vaikea tulla toimeen teknologian ehdoilla pyörivässä yhteiskunnassa. Jotta sinulle tai yrityksellesi ei kävisi samalla tavalla kuin nykyään puhelittomalle kreikkalaiselle, on hyvä pysyä kärryillä laskuista ja mitkä niistä ovat maksettu tai odottavat maksua. Tartu siis tilaisuuteen ja kokeile kirjanpito-ohjelmaamme täysin ilmaiseksi puolen vuoden ajan! Voit valita joko kahden viikon kokeiluversion tai oikean liittymän, kummatkin siis maksutta. Jos sinulla on kysymyksiä koskien.. mitä tahansa, voit lähettää sähköpostia joko osoitteeseen info@e-conomic.fi tai kly@e-conomic.com. Autamme parhaamme mukaan!


    e-conomicille kunniamerkit Tanskasta ja Englannista

    toukokuu 26, 2010

    Maaliskuussa 2009 voitti e-conomic kaksi hienoa kunniamerkkiä, toisen Tanskasta ja toisen Englannista. Vuosittaisessa kilpailussa, jota kutsutaan verkkokauppapalkinnoksi, e-handelsprisen, voitti e-conomic kategorian “offlinesta onlineen“.

    Sijoituimme ainoana yrityksenä top 3:seen myös toisessa kategoriassa – paras verkkokauppatoiminta B2B, bästa e-handelsverksamhet B2B. Vaikka hauskinta on tietysti voittaminen niin olemme hyvin ylpeitä sijoittuessamme kolmoseksi kahden jätin, Dahlin sekä Microsoftin, taakse, jotka kaiken lisäksi ovat yrityksiä joiden kanssa teemme läheistä yhteistyötä.

    Kirsikkana kakun päällä on e-conomic saanut myös hienon maininnan Accounting webissä, jonka markkinointitutkimuksessa koskien asiakastyytyväisyyttä sijoituimme toiseksi kategoriassa Small Business Accounting.

    Kunniamerkkiseinämme kasvaa kasvamistaan ja olemme kiitollisia kaikesta. Toivomme saavamme tulevaisuudessakin yhtä mieltä lämmittäviä kunnianosoituksia.


    Vinkki e-conomicin Excel -käyttäjille

    toukokuu 25, 2010

    Muutamat asiakkaat ovat ihmetelleet miksei diagrammeja yms. ole mahdollista tehdä Excelissä jos tiedostot ovat luotu e-conomicissa. Koska teitä ihmetteleviä voi olla useampiakin on siitä hyvä vinkata täällä, kyllä se nimittäin on mahdollista!

    Se tapahtuu muuttamalla tiedostoformaatti csv:stä xls:ään tai xlsx:ään, toisin sanoen pilkku -formaatista tavalliseen Excel -formaattiin. Se tehdään avaamalla tiedosto, valitsemalla ”tallenna muodossa…” ja vaihtamalla formaatti ”Excel työkirjaksi” tai siksi mikä standardi -formaatti sattuukaan olemaan ajankohtainen omassa Excelissä. Sen jälkeen kaikki Excel -toiminnot ovat käytettävissä, ihan niin kuin tavallisestikin.

    On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että jos vaihdat tiedoston formaattia ja haluat sen jälkeen siirtää sen takaisin e-conomiciin täytyy sinun tallentaa se uudestaan csv –muodossa.


    Talous kuntoon

    toukokuu 21, 2010

    Iltalehti kirjoittaa taloussivuillaan siitä miten “Pohjoismaissa maksetaan laskut tunnollisimmin.” Artikkelin mukaan maksujen myöhästyminen on Etelä-Euroopassa koko ajan suurempi ongelma; hännänhuippu Portugalia seuraavat Italia, Kreikka ja Espanja kun taas Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa laskut maksetaan kiltisti ajallaan. Tämän päivän epävarmassa taloustilanteessa euron kurssin laskiessa Kreikan velkakriisin vauhdittamana ja työttömyysprosentin noustessa ei välttämättä enää olekaan itsestään selvää että tulot riittävät kattamaan kaikki kulut. Voi olla että laskut täytyy jopa täällä pohjoisessa maksaa eräpäivän jälkeen. Taloustilannetta voi kuitenkin hallita paremmin hyvällä kirjanpito-ohjelmalla ja sen avulla pysyä kärryillä niin menoista kuin tuloistakin, siksi haluakin nyt muistuttaa hyvästä tarjouksesta joka meillä on ja joka sopii erityisen hyvin aikaan jolloin rahaa ei välttämättä ole tuhlattavaksi asti.

    Koska e-conomic on vasta vähän aikaa sitten avattu Suomessa ja ohjelman sopeuttaminen maan tavoille on vielä kesken (tosin hyvässä vauhdissa, innolla odottelemme maanantaisia tapaamisia Helsingissä!) eikä kotisivujen sisältökään ole vielä yhtä laaja suomenkielellä kuin muilla kielillä, on meillä kiinnostuneille avajaistarjous: Koko e-conomicin kirjanpito-ohjelman saa nyt ilmaiseksi käyttöönsä puoleksi vuodeksi, ainut mitä me toivoisimme saavamme vastapalvelukseksi on niin paljon palautetta, toiveita, risuja sekä ruusuja kuin mahdollista. Joka sekin on tietysti vapaaehtoista. e-conomicin demoversion voi tilata käyttöönsä kahdeksi viikoksi täältä, mutta koska koko ohjelmisto on nyt täysin maksuton suosittelen toki sen tilaamista paremman yleiskuvan saamiseksi. Katsokaa, kokeilkaa ja ihmetelkää!

    e-conomic toivottaa rentouttavaa ja lämmintä viikonloppua koko Suomelle!


    e-conomic Suomi nyt myös Facebookissa

    toukokuu 20, 2010

    Trendien seuraaminen ja ajan tasalla pysyminen on koko ajan tärkeämpää alati muuttuvassa sekä kehittyvässä maailmassa. e-conomic, joka on jo olemalla täysin Internet-pohjainen hyvin ajassa mukana, löytyy niin Twitteristä (kurkkaa mitä Ruotsilla tai e-conomicin konsernijohtajalla Torben F. Rasmussenilla on sanottavaa), YouTubesta (vastaus melkein jokaiseen kysymykseesi löytyy mm. englanniksi, ruotsiksi tai vaikka puolaksi) kuin Facebookistakin (pysy mukana esimerkiksi Tanskan tai Norjan tapahtumissa). Suomi vasta avanneena pikkusisarena konttaa hieman muita jäljessä mutta niinhän sitä sanotaan että hiljaa hyvä tulee. Suomen YouTube -tili on avattu ja vaikka sieltä tällä hetkellä löytyy vain yksi video niin lisää on tulossa. Sen lisäksi olemme ottaneet ensi askeleemme myös Facebookissa, tervetuloa liittymään faniksemme sivullamme!

    e-conomic Suomi toivottaa tiedontäytteistä ja aurinkoista torstai-päivää!


    Uutta konsernijohtaja Torben Frigaard Rasmussenilta

    toukokuu 17, 2010

    Koska edellinen postaus käsitteli e-conomicin Iso-Britanniassa voittamaa “Paras Pohjoismainen tulokas” -palkintoa ja koska me olemme uusi sekä vielä tuntematon yritys Suomen markkinoilla, olisi ehkä hyvä kertoa hieman tavoitteistamme sekä päämääristämme, siitä miten voisimme tulevaisuudessakin olla palkitsemisen arvoinen yhtiö. Kaikista helpoiten se taitaa käydä lainaamalla konsernijohtaja Torben Frigaad Rasmussenin (kuvassa) sanoja:

    “Nimeni on Torben Frigaard Rasmussen ja olen ollut e-conomicin konsernijohtaja vuodesta 2008. Alla on muutamia asioita joiden eteen teemme töitä saavuttaaksemme ne.

    Kirjanpidon tulee olla helppoa, nopeaa ja hauskaa

    Kuten kirjoitamme kotisivuillamme, on e-conomic Skandinavian johtava talousjärjestelmä ja tavoitteemme on tulla maailman johtavaksi. Tämän tavoitteen voimme saavuttaa vain tekemällä asiakkaidemme työskentelyn e-conomicilla helpoksi, nopeaksi sekä hauskaksi.

    Me haluamme enemmän kuin vain tyytyväisiä asiakkaita

    Me haluamme että asiakkaamme ottaisivat askeleen tyytyväisistä asiakkaista tyytyväisiksi keskusteleviksi asiakkaiksi, jotka puhuisivat meistä kollegoiden, ystävien sekä perheen kanssa. Osallistuvat asiakkaat auttavat meitä tulemaan paremmaksi.

    Uusia tapoja kommunikoida

    Me käytämme uusia tapoja kommunikoida niin että sinä voit saada apua, vuoropuhelua sekä tietoa myös puhelinajan ulkopuolella. Apunamme käytämme blogia, wikiä, YouTubea, foorumia, yhteisöjä, Twitteriä sekä muita medioita.

    Pitkäaikainen maalimme on ollut tuoda tuotekehittely lähemmäksi asiakkaitamme. Siksi olemme luoneet kuukausittaisen ”palvelupäivityksen” konkreettisilla muutoksilla / parannuksilla perustuen teidän toiveisiinne.

    Osallistu!

    Sinä voit yhdessä työntekijöidemme kanssa käyttää uusia medioita auttaaksesi e-conomicia tuotekehittelyssä. Meille tärkeintä on tulla koko ajan paremmaksi ja edellytykset tälle ovat, että sinä kerrot meille miten me voimme parantua. Siitä voi olla hyötyä niin meille kuin muille asiakkaillekin.”

    Torben Frigaard Rasmussenin englanninkielistä blogia voit seurata globaalilla nettisivustollamme. Lisäksi löydät saman herran ylläpitämiä sivustoja koskien e-conomicia globaalisti niin Facebookista kuin Twitteristäkin. Ei kun tutustumaan!


    e-conomicin asiakkaat ovat voittajia

    toukokuu 12, 2010

    Jos olet yksi asiakkaistamme tai yhteistyökumppaneistamme niin olet voittaja. e-conomic on nimittäin maaliskuussa 2010 valittu Parhaaksi Pohjoismaiseksi tulokkaaksi Iso-Britanniassa.

    e-conomicin perustaja Anders Björnsbo oli tietysti, kuten kuvasta näkyy, hyvin ylpeä ja iloinen vastaanottaessaan palkinnon Lontoon pörssissä. Hän ei kuitenkaan unohtanut nöyryyttä sillä hän tietää, ettemme olisi pystyneet siihen ilman asiakkaitamme:

    “.. teidän luottamuksenne meihin nettipohjaisen tilityksen toimittajana – mahtava tuki, kaikki palaute sekä panos meidän ammattimaisilta yhteistyökumppaneiltamme kirjanpidon parissa sekä kaikki meidän fantastiset yrittäjäkäyttäjämme.

    Ulkomaisen yrityksen aloittaminen uudessa maassa on aina haaste emmekä me olisi voineet saavuttaa sitä mitä meillä on ilman korvaamatonta apua, kritiikkiä, kehuja ja kannustusta jota saamme asiakassuhteistamme. Siksi haluan sanoa kaikille suuret ja lämpimät kiitokset!

    Lisää tapahtumasta voitte lukea e-conomicin englanninkieliseltä sivustolta josta löytyy jopa mukava video, Best Nordic UK Newcomer.

    e-conomic Suomi on nyt tämän saman haasteen edessä; Olemmne aloittaneet ulkomaisen yrityksen uudessa maassa. Samalla tavalla kuin kaikki muutkin sisaryrityksemme Euroopassa tarvitsemme me nyt kritiikkiä, kannustusta, apua ja kehuja pystyäksemme rakentamaan yhtä laajan, luottamukseen perustuvan asiakasverkoston. Haluamme siis kiittää suuresti ja lämpimästi kaikkia nykyisiä sekä tulevia suomalaisia asiakkaitamme siitä, että annatte meille mahdollisuuden ja kokeilette ennakkoluulottomasti mitä meillä on tarjota.

    Oikein hyvää suomalaisuuden päivää koko Suomelle, nauttikaa kevätauringosta sekä pitkästä viikonlopusta!


    Valuutta e-conomicissa

    toukokuu 10, 2010

    Nyt kun Kreikan talouskriisistä johtuva euron kurssin lasku on ajankohtainen, koko euroalue on epävarmalla pohjalla ja pörssit ovat pudonneet jyrkästi on ehkä tarvetta laskeskella valuuttoja sekä laskuja uusiksi. e-conomicilla valuutan muuttaminen onnistuu helposti.

    Euroopan keskuspankki vahvistaa päivän valuuttakurssit useille (ei kuitenkaan kaikille) maailman valuutoille joka päivä klo 15.30. e-conomic puolestaan hakee nämä valuuttakurssit klo 16.00 ja päivittää ne ohjelmaan.

    Asetukset:

    Muista ilmoittaa tili valuuttakurssieroille asiakkaille sekä toimittajille. Se tapahtuu ikkunassa Inställningar -> Systemkonton.

    Luo tosite ulkomaisessa valuutassa:

    Kun esimerkiksi teet laskun kruunuissa (SEK) jollekin asiakkaistasi (tai lisäät toimituslaskun kassakirjaan) ehdottaa e-conomic päivän valuuttakurssia. Voit kuitenkin itse vaihtaa kurssia jos niin haluat. Kun kirjaat laskun (tai tositteen) laskee e-conomic automaattisesti summan uusiksi perusvaluutallesi (€) ja kirjaa sen. Voit tietysti nähdä niin laskun kuin liiketapahtumat tilikortilla sekä euroina että kruunuina.

    Kiinteät valuuttakurssit:

    Jos haluat käyttää kiinteitä kursseja yhdelle tai useammalle valuutalle voit asentaa toiminnon ikkunassa Inställningar -> Fasta valutakurser. Muista antaa kurssi ”sataa kohden”, esimerkiksi 100€:lla on kurssi 1 000 SEK.


    Tuo tietoja e-conomiciin

    toukokuu 3, 2010

    Oletko uusi asiakas e-conomicilla? Onko ohjelman käyttäminen vielä vähän epäselvää? Ei hätää, me autamme!

    Päästäksesi alkuun kirjanpito-ohjelmalla ja voidaksesi aloittaa kirjanpidon tarvitset tietysti tietoja mitä kirjata. e-conomiciin voi tuoda tietoja monella eri tavalla ja näin ollen välttyä aikaa vievältä manuaaliselta sisäänsyöttämiseltä. Voimme vastaanottaa sekä SIE-tiedostoja että Excel-tiedostoja ja e-copediasta löydät hyvät ohjeet niin ruotsiksi kuin englanniksikin siitä, mitä tietoja e-conomiciin voi tuoda ja miten se tapahtuu.

    Toiminnon tarkoitus on helpottaa kirjanpitoasi niin paljon kuin mahdollista, sillä suurin osa asiakkaistamme haluaa mielellään säästä aikaa jonka he voivat sitten omistaa enemmän tuottavalle työlle.

    Jos ruotsin kieli taipuu löydät myös tietoa kuinka lähetät CSV-tiedostoja (Exceliin). Tarjoamme sen lisäksi apua dokumentin lähettämisessä PDF-tiedostona.

    Samat tiedot löytyvät englanniksi täältä: CSV-tiedostojen lähettäminen Exceliin ja dokumentin lähettäminen PDF-tiedostona.

    Hauskoja kirjanpitohetkiä!