tammikuu 27, 2012
“Jatkaakseni edellisen postauksen ajatuksia tulevasta vuodesta, haluaisin jakaa kanssanne muutamia aikaisia tuloksia vuodelta 2012.
Olemme tässä vaiheessa menossa hyvää vauhtia kohti kaikkien aikojen ennätystä sekä uusien asiakkaiden sekä uusien reviisoreiden ja kirjanpitäjien määrässä. Olemme rikkoneet edellisen ennätyksemme myös kuukauden aikana otetuissa demoissa. Ylitimme 1 000 uuden asiakkaan rajan jo 11 päivää uuden vuoden jälkeen!
Lue loput artikkelista »
0 kommenttia
|
e-conomic maailmalla, Markkinainfo, Sekalaiset, Tuoteinfo
|
Linkki
Kirjoittanut Katariina Lyyra
tammikuu 24, 2012
“Kun kulunut vuosi 2011 on kunnialla saatu päätökseen, haluaisin kiittää edellisvuodesta sekä toivottaa kaikille loistavaa uutta vuotta 2012. Haluan mielelläni jakaa kanssanne muutamia e-conomicille tapahtuneita hienoja tapahtumia.
Paljon lisää asiakkaita
Vuonna 2011 enemmän kuin 10 000 asiakasta päätti hoitaa kirjanpitonsa e-conomicilla, joka nosti kokonaisasiakasmäärämme yli 42 000 asiakkaaseen!
Jatkoimme myös laajentumistamme Eurooppaan, Suomi uusimpana perheenjäsenenä edustamissamme maissa. Laajentumisen lisäksi e-conomic kasvoi myös kaikissa vanhoissa e-conomic -maissa.
Lue loput artikkelista »
0 kommenttia
|
e-conomic maailmalla, Markkinainfo, Sekalaiset, Tuoteinfo
|
Linkki
Kirjoittanut Katariina Lyyra
marraskuu 1, 2011
Kuten aikaisemmassa blogipostauksessa kerroinkin, on e-conomic valittu Gaselliyritykseksi perustuen loistavaan kasvuumme sekä liikevaihtoomme, mikä sisältää liikevaihdon kaksinkertaistumisen kolmen vuoden sisällä.
Kaikista tuottavin Gaselli
Nyt olemme saaneet toisenkin tunnustuksen, sillä e-conomic on nimetty “Kaikista tuottavin Gaselli 2011″ -yritykseksi Kööpenhaminan alueella. CEO:mme Torben Frigaard Rasmussen otti kunniamaininnan vastaan eilen maanantaina Dagbladet Børsenin Gazelle -konferenssissa.
Vastaanottamassa ‘Kaikista tuottavin Gaselli’- palkintoa
Lue loput artikkelista »
0 kommenttia
|
e-conomic maailmalla, e-conomic mediassa, Lehdistö, Sekalaiset
|
Linkki
Kirjoittanut Katariina Lyyra
lokakuu 25, 2011
Microsoft on julkaissut nettisivuillaan artikkelin koskien e-conomicia sekä pilvipalveluita. “Pilvet ovat muutakin kuin kuumaa ilmaa” kuuluu otsikko ja me e-conomicilla emme voisi olla enempää samaa mieltä!
Artikkelissa kerrotaan kuinka Jacob Wandtin vuonna 2001 perustama yhtiö on perusideallaan tuoda reviisorit ja asiakkaat yhteen online-palvelun avulla luonut menestystarinan. e-conomic on kymmenessä vuodessa kasvanut yhtiöksi joka palvelee 40 000 asiakasta, työllistää yli 75 työntekijää yhdeksässä eri toimistossa ympäri Eurooppaa ja jonka vuosittainen liikevaihto on +7 miljoonaa euroa.
Kymmenen vuotta sitten pilvipalvelu ei ollut yleinen käsite mutta juuri kaltaisemme palvelut todistavat, että pilvipalvelut ovat seuraava looginen askel IT-alalle.
Lue koko artikkeli kokonaisuudessaan Microsoftin nettisivuilta!
0 kommenttia
|
e-conomic maailmalla, e-conomic mediassa, Lehdistö, Markkinainfo, Sekalaiset
|
Linkki
Kirjoittanut Katariina Lyyra
lokakuu 14, 2011
e-conomic on ensimmäistä kertaa nimetty Gaselliyritykseksi Tanskan johtavan talouslehden, Børsenin toimesta.
Palkinto on jatkoa e-conomicin monelle positiiviselle vuodelle; 30%-50% vuosittaisella kasvuvauhdilla emme voi olla muuta kuin tyytyväisiä. VD Torben Frigaard Rasmussen on ylpeä ja pitää nimeämistä todisteena siitä, että e-conomic on panostanut oikein niin työntekijöihinsä kuin strategiaansakin.
Lue loput artikkelista »
1 kommentti
|
e-conomic maailmalla, e-conomic mediassa, Lehdistö, Sekalaiset
|
Linkki
Kirjoittanut Katariina Lyyra
kesäkuu 16, 2011
Terveisiä helteisestä Kööpenhaminasta! e-conomic Suomi on kolmen päivän vierailulla Tanskan kauniissa pääkaupungissa ja matkaan sisältyy niin töitä ja koulutuksia kuin hieman hupia sekä hauskuuksiakin. Lisäksi e-conomic international a/s:n työntekijämäärä lisääntyy sitä vauhtia, että on aina välillä hyvä käydä tervehtimässä uusia kasvoja jotta tietää ketkä kaikki tätä oranssia yritystä oikein pyörittävätkään
Loppuviikko menee siis hieman erilaisissa merkeissä ja kuvia sekä tarinoita on varmasti tulossa! Niitä odotellessa haluaisin toivottaa kaikille oikein hyvää ja aurinkoista loppuviikkoa!
e-conomic international a/s
0 kommenttia
|
e-conomic maailmalla, Sekalaiset
|
Linkki
Kirjoittanut Katariina Lyyra
toukokuu 31, 2011

“e-conomicin missio on vähintäänkin kunnianhimoinen: Olla maailman johtava omassa segmentissämme e-conomic kirjanpito-ohjelmalla, joka on sopeutettu vähintään 12 maahan 2012 mennessä ja jolla on yli
100 000 yhtiötä asiakkaana vuoden 2013 loppuun mennessä.
Siitä on nyt kolme vuotta kun liityin e-conomic-tiimiin ja sinä aikana olemme laajentuneet yhdeksään eri maahan, joten olemme hyvää vauhtia saavuttamassa maaliamme.
Lue loput artikkelista »
0 kommenttia
|
e-conomic maailmalla, Sekalaiset, Vinkkejä & niksejä
|
Linkki
Kirjoittanut Katariina Lyyra
toukokuu 16, 2011
“Kun tulin e-conomicille ensimmäistä kertaa, asetin online -yhtiölle kunnianhimoisen tavoitteen. Nykyisillä kasvuluvuillamme olemme koko ajan lähempänä ja lähempänä missiotamme saada 100 000 asiakasta vuoteen 2013 mennessä – Mutta paljon työtä on toki vielä edessä.
2011 e-commerce Awards
Se on vain yksi niistä syistä, minkä takia olimme todella innoissamme kun kunnianhimoisuutemme sekä vaivannäkömme palkittiin 2011 Danish e-commerce Awardseissa menneenä viikonloppuna; e-conomic palkittiin Best Business to Business e-commerce -yhtiönä!
Lue loput artikkelista »
0 kommenttia
|
e-conomic maailmalla, e-conomic mediassa, Lehdistö, Sekalaiset
|
Linkki
Kirjoittanut Katariina Lyyra
toukokuu 5, 2011
e-conomic international on ylpeä saadessaan tänä vuonna toimia Baker Tillyn EMEA -konferenssin sponsorina. Konferenssi pidetään Kyproksella 30.4-5.5.
Baker Tilly International on yksi maailman johtavimmista yksityisesti omistetuista sekä johdetuista kirjanpito- ja talousneuvonta -verkostoista. Tanskassa Baker Tilly Internationalia edustaa ketju nimeltä Dansk Revision.

e-conomic ja Dansk Revision, joka edustaa Baker Tillya Tanskassa, keskittyvät molemmat SME -segmenttiin
Lue loput artikkelista »
0 kommenttia
|
e-conomic maailmalla, Sekalaiset, Yhteistyöinfo
|
Linkki
Kirjoittanut Katariina Lyyra
huhtikuu 18, 2011
Iloksemme voimme ilmoittaa, että e-conomicin liikevaihto vuodelta 2010 oli 7,1 miljoonaa euroa ja nousi näin ollen enemmän kuin 25% edellisvuodesta.
Vuoden 2010 aikana kasvatimme myös asiakasmääräämme 21 000:sta yli 30 000:een. Tällä hetkellä olemme ylittäneet 34 000 asiakkaan rajan ja olemme näin ollen hyvää vauhtia matkalla tavoitteeseemme, joka on 100 000 asiakasta vuoteen 2013 mennessä.
Lue loput artikkelista »
0 kommenttia
|
e-conomic maailmalla, Markkinainfo, Sekalaiset
|
Linkki
Kirjoittanut Katariina Lyyra